Käyttökonteksti ja Palvelumuotoilu

(2.moduuli)

Moduulin 2 aihe käyttökontekstista ja palvelumuotoilusta oli mielenkiintoinen omasta mielestä, koska itselle enemmän tuttu aihe on käyttöliittymän luonti ja hallinta, mutta puhutaan käytönkontekstista, eli missä ja miten jotain pitäisi käyttää. Palvelumuotoilu toisaalta vastaa käyttöliittymiä enemmän.

Käyttökontekstin dioista tuli heti mieleen jotku tietyt noin sanotusti early access pelit, eli ne eivät ole valmiita, mutta niitä voi silti pelata ja kehittäjät jatkavat pelin kehitystä tiettyyn suuntaan riippuen siitä, että minkalaista palautetta he saavat pelaajilta. Toisaalta tämä ei välttämättä aina onnistu, jos konteksti on valmiiksi jo noin sanotusti aivan hirveä. Dioissa puhutaan myös käyttökontekstin analysoinnista, eli joitakin tuotteita esimerkiksi on tarkoitettu käytettäväksi johonkin, mutta sen avulla voidaan saada selville, että konteksti käytännössä onkin ihan eri kuin tarkoitettu.

Palvelut ovat tosissaan siirtyneet internetin ja teknologian puolelle viimeaikoina. Yksi todella hyvä esimerkki on tavaran tilaaminen internetistä sen sijaan että menisit paikan päälle ostamaan kyseisen tuotteen. Tämän voi tulkita kahdella tavalla eli joko asiakas saattaa olla laiska, tai asiakas on kiireinen eikä ehdi paikan päälle. Itse pyrin aina menemään paikan päälle, mielummin entä tilata tuotteen netistä.

Jos miettii palvelumuotoilua, niin sekin voi olla niinkin yksinkertainen ja arkipäiväinen asia, kuin vessanpönttö. Toisin sanoen, pöntöön menee mitä meneekin, ja sen jälkeen se vedetään. Niin yksinkertainen että sitä ei tajua.

Kommentit

  1. Hyvä postaus! Annat selviä esimerkkejä ja omia kokemuksia aiheisiin liittyen. Bonus vielä hauskasta lopetuksesta - Eevi Tiittanen

    VastaaPoista
  2. Kommentoin myös sun esimerkkejä joita annat aika mielikuvituksellisesti, mukava lukea!

    VastaaPoista
  3. Hyvä postaus. Paljon omaa pohdintaa sekä esimerkkejä.

    VastaaPoista
  4. Vessanpöttö-metafora on mielenkiintoinen, mutta sitä voisi tarkastella laajemmin palvelumuotoilun näkökulmasta. Esimerkiksi, kun kauppakeskukseen suunnitellaan wc-tiloja, niin palvelupolun käsittely alkaa jo kauppakeskuksen tiloista, niin että olipa käyttäjä missä kohtaa hyvänsä, niin hänen tulisi löytää helposti merkinnat lähimmistä wc-tiloista. Kun merkinnät löytää, niin wc-tiloihin tulisi olla esteetön pääsy erilaiset käyttäjäryhmät huomioiden. Itse wc-tiloissa on monia huomioitavia asioita: valaistus, ovien aukeaminen, lavuaarien sijoittelu, wc-papereiden sijoittelu, roskapönttöjen sijoittelu, naulakoiden sijoittelu, mahdollisten lattiakaivojen sijoittelu, tilan sisustus (maalit, taulut, peilit, jne.), mahdollinen taustamusiikki, wc-pönttöjen ja hanojen valinta (automaattiset, älykkäät, manuaaliset). On monia asioita mitä tulee huomioida palvelumuotoilussa ja erityiseti erilaisiin käyttökonteksteihin liittyen. Jos asiat vedetään yksinkertaisesti alas, kuten ilmaiset, niin monia tärkeä asia jää huomioimatta, ja huonoa suunnittelua voi päästä toteutukseen ja sen korjaaminen voi tulla kalliiksi tai jopa mahdottomaksi. Sinänsä mielenkiintoinen näkökanta. t. Leena-ope

    VastaaPoista

Lähetä kommentti